Perttu Pulkkinen - perusteltua näkemystä etsimässä Totuus on tuolla jossakin. Jospa ilo olisi elämän todellinen olemus.

Realistinen näkökulma työttömyyteen hakusessa

Olen tutkaillut työllisyyskatsauksia vuosia ja seurannut yhteiskunnan kehitystä muutenkin, joten aivan hatusta vedetty tämä näkemys ei ole. Tiivistän sen tuttuun tapaan.

Ihmisen materiaalisia perustarpeita ovat asunto huonekaluineen ja sähköineen, vaatteet, ruoka, puhdas vesi, hygieniatarvikkeet ja  kulkuvälineet sekä nykyaikana kodinkoneet sekä informaatio-  ja viihdeteknologia. Peruspalveluita ovat terveydenhuolto, kasvatus ja koulutus, jne.. Automatisaatiota kohti menevässä yhteiskunnassa ihmisiä tarvitaan monien välttämättömien perustarpeiden tuottamiseen vähemmän kuin koskaan ennen.  Toki alakohtaisia eroja on. Hoito- ja hoivoala säilyy aina. Robotteja tosin on kokeiltu hoiva-alallakin.

Luksustarpeiden täyttäminen työllistää jonkin verran aina, mutta jos luksustarpeiden kautta halutaa työllistää nykyistä enemmän ihmisiä, se vaatii "ylikuumaa taloutta", jossa ihmisiä koko ajan juoksutetaan puoliturhanpäiväisten asioiden perässä, jotta markkinat vetäisivät. Juoksutuksella on kuitenkin rajansa. Ihmiset haluavat MYÖS OLLA TYYTYVÄISIÄ tavallliseen elämään, vaikka he eivät juoksisi kiihkeästi kaikkien kaupallisten villityksien perässä. Tyypillinen ajan ilmiö on se, että kännykkää vaihdetaan kerran vuodessa.

Tekeekö mielestäsi toimittaja, joka höpöttää popkappaleiden välissä puolijoutavia, oikeasti varsinaista "työtä", vai vain jotain sellaista, jota hänen on vain pakko tehdä systeemin tähden? Mikä pakko - eikö Suomi ole kansalaisiaan varten? Entä lehtimyyjä, joka vaihtaa puhelinnumeroaan sen takia, että joku puheluun vielä vastaisi? Entä markkinatutkija? En väheksy näiden ihmisten työhalua ja kykyä, en todellakaan, vaan kiinnitän huomion siihen PAKKOTYÖPAKKOON, jolla ei ole juuri mitään muuta merkitystä, kuin pitää raha liikenteessä.

On erittäin epätodennäköistä että työttömyys laskisi koskaan pysyvästi alle tietyn prosentin X työvoimasta. On väärin syyllistää ihmisiä kokonaistilanteesta, joka on ja pysyy.

Ehkäpä yhteiskunta kannattaisi rakentaa sen oletuksen varaan, että keskimäärin työtä on aina tarjolla vain jotakuinkin sen verran kuin sitä on nyt, ja tämä työmäärä jaettuna työikäisen ja -kuntoisen väestön määrällä on tavoiteltava työmäärä per henkilö. Se saattaisi vastata noin 10-11 kuukauden työmäärää per työväestön henkilö. Verotus, tuet jne. kannattaa rakentaa tämän oletuksen mukaan, eikä KUVITELLUN FANTASIAN mukaan. Mielenterveysongelmat saattavat vähentyä luonnostaan, kun systeemi rakentuu realististen oletusten varaan. Näin työkykyisten määrä saattaisi kasvaa.

Tämä ei ole mielestäni "vasemmistolaisuutta", vaan realismin tavoittelua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Yhteiskunnan onnellisuustaidot ovat hukassa. Todennäköisesti voisimme luoda yhteiskunnan, jossa onni kukoistaisi. Mutta ei kun ei. Rakennamme yhteiskuntaa 50 vuotta vanhan paradgiman varaan: arbeit macht frei. "Hyvä ihminen on töissä 13 kuukautta vuodesta", on oletuksena.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Yhteiskunnan saattaisi olla edullista palkita eli ottaa ideaaliksi ihminen, joka tekee työtä n 10 kk vuodessa, ei törttöile liikenteessä, eikä aiheuta ns. turhia kuluja terveydenhuollolle, ts. on raitis ja savuton.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Hyvä systeemi kannustaa ihmisiä myös tekemään sitä mitä he rakastavat. En viittaa tässä typeryyksiin, vaan vaikkapa harrastajateatteriin, musiiikkiin jne. Pakkotahtinen työelämä ei tahtoisi jättää sijaa näille.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Verotus saattaisi olla viisasta kytkeä pelkän rahan sijasta myös vuosittaiseen työaikaan niin, että verotus olisi 11. ja 12. kuukaudelta korkeampaa kuin muilta kuukausilta, mutta toisaalta matalampaa muilta kuukausilta kuin nyt. Tai vastaavasti vuosittaisten työpäivien mukaan, eli noin 44 työpäivää olisi enemmän verotettuja kuin muut.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Olet oikeassa Perttu, nykyinen talousjärjestelmä on niin tehokas, ettei kaikkien ihmisten täyttä työpanosta enää tarvita kohtuullisen elintason ylläpitämiseen. Kukaan poliitikko ei ole uskaltanut puhua tästä asiasta.

Asia on tabu, sillä työ on uskonnon asemassa yhteiskunnassamme: työtä on tehtävä, sillä työtä on tehtävä.

Koko talousjärjestelmä ja -teoriat pitäisi ajatella kokonaan uusiksi.

Mielestäni talouden tarkoitus on tuottaa lisää koettua hyvinvointia, ei kasvattaa lukemaa bkt-laskurissa. Lisäksi rahatalous ja ei-rahatalous pitää rinnastaa samanarvoisiksi: kaikki aktiviteetit, jotka tuottavat hyvinvointia ovat samanarvoisia: esim lääkkeen kehittäminen (rahataloutta) vs. omasta terveydestä huolehtiminen (ei-rahataloutta (ja sangen tuottoisaa sellaista))

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä tuo ajatuskulkusi on syvällisen sosialistinen. Sen mukaan on olemassa "hyödyllisiä töitä" ja "hyödyttömiä töitä".

Todellisuudessa kuitenkin kaikki työ, josta markkinat ovat valmiit maksamaan, ovat "hyödyllisiä töitä". Silloin se tarkoittaa sitä, että kyseiselle työlle on kysyntää.

On selvää, että työn luonne muuttuu sitä mukaa, kun automatisaatio ja rationalisoitu tekniikka mahdollistavat aina vain suuremman Maslowin tarvehierarkian alapäähän lukeutuvan perustuotannon yhä pienemmällä ihmismäärällä. Mutta silloin sen automatisaation tuottaman hyödykemäärän jakaminen yhteiskunnan osallisille määräytyy muunlaisen työnteon kautta. Olkoonpa sitten vaikka yläosattomat karaokebaarin tarjoilijattaret tai löysiä puhuvat radiojuontajat, j.n.e.

Työttömyysprosentista huolimattahan palkkatyöllistettyjen prosentuaalinen määrä mm. Suomessa on nykyään paljon korkeampi kuin vaikkapa 50-60 -luvuilla, jolloin valtaosa perheen äideistä oli kotona. Puhumattakaan sitten työpaikkojen absoluuttisesta määrästä, joka on lähes tuplaantunut niistä ajoista.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

.. muuttaisinkin tuon hyödytön/hyödyllinen jaottelun: hyvinvointia kasvattava/vähentävä jaotteluksi.

Rahataloudessa "hyödyllistä" toimintaa on pelimerkkien siirtyminen pelaajalta toiselle ja siitä seuraava bkt-laskurin inkrementoituminen.

Esim USA:n terveydenhuoltojärjestelmä tuottaa massiivisesti "hyötyä" eli kasvattaa bkt:tä. Mutta hyvinvoinnin kasvu lienee vaatimatonta.

Lopettaisinkin siis hyödystä puhumisen ja keskittyisin vain hyvinvoinnin kasvattamiseen sekä raha- että ei-rahataloudessa.

Kansakunnan bkt-lukema on se mikä se sattuu olemaan, mutta olennaisinta on se, että ihmiset kokevat hyvinvointinsa jatkuvasti kohenevan.

(+ Vaihtotase- ja budjettitasapaino on toki säilytettävä)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Kansakunnan bkt-lukema on se mikä se sattuu olemaan, mutta olennaisinta on se, että ihmiset kokevat hyvinvointinsa jatkuvasti kohenevan."

Tuossa on paljon viisautta. Kun katsotaan indeksikorjattuja BKT/capita lukuja, niin tokihan nykyään ollaan huomattavasti korkeammalla kuin koskaan ennen tämän vuosituhannen alkua (nykysuhdanteen aiheuttamasta taantumasta huolimatta). Mutta siitä huolimatta muistan hyvin, että 80-luvulla suomalaiset elivät silloisen hyödyketarjonnan mukaisesti paremmin kuin nykyään ja tunsivat olonsa taloudellisesti niin vauraammaksi kuin turvallisemmaksikin.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen Vastaus kommenttiin #8

..hyvä pointti tuo turvallisuuden kokemus!

Voi vain arvailla kuinka paljon esim. nykyinen euro- ja pakolaiskriisistä yms syntyvä ahdistus vähentää ihmisten hyvinvointia.

+ Ekologisuus ja luonnonsuojelu jäävät myös nykyisessä bkt-laskennassa täysin huomiotta.

=> se mitä/miten ajattelemme taloudellisesta aktivteeteista pitäisi miettiä/teoretisoida täysin uusiksi.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

En pidä pohdintaani sosialistisena siksi, että lähtökohtani ei ole ideologinen, vaan toivon mukaan realistinen. Esim. jos lähtöolettamukseni ovat vääriä, pohdinta saa joutua romukoppaan.

Peltoja ei enää tarvi muokata kuokalla eikä niittää viikatteella, kun koneet on keksitty. Yhteiskuntamallin tulee kehittyä teknologian myötä.

Tämähän on siis mahtavaa, jos otamme sen oikein. Luonnon annit kuuluvat kaikille, ja teknologia on ihmiskunnan tieteen aikaansaamaa yhteistä henkistä perintöä. Ydinvoimalat kuuluvat kaikille.

Eli jos ripaus vapaaehtoista sosialismia tarvitaan hyvinvoinnin parantamiseksi, niin se on mahtavaa. Mutta homma täytyisi mallintaa tietokoneilla ensin, ei siihen ideologioiden sitomat poliitikot välttämättä pysty.

Käyttäjän pulkkisenpen kuva
Pentti Pulkkinen

Minusta ainakin näyttää että aika on kypsymässä kansalaispalkan toteuttamisen suuntaan. Ei taida kukaan tosissaan uskoa että Suomeen voitaisiin nyt eikä lähitulevaisuudessakaan luoda oikeita kunnon työpaikkoja niin että kantasuomalaisetkaan, saati sitten maahanmuuttajat voitaisiin näihin työllistää. Oikeilla työpaikoilla tarkoita töitä joiden tuotannosta joku olisi valmis maksamaan vähintäänkin sen verran mitä sen tuottaminen maksaa.
Oikeata työtä olisi esimerkiksi kultturi, taide ja viihde mutta vain sillä edellytyksellä että asikkkaat olisivat siitä valmiita maksamaan. Sama pätee urheiluun, sehän on suurta liiketoimintaa tätä nykyä.
Annan tunnustuksen työllistäjänä esim, Autourheilulle,tai jääkiekolle kun ainakin näyttää että ne pääosin pärjäävät katsojien pääsylippu,-sponsori ja mainosrahoilla. Itse en ole kovinkaan paljon kiinnostunut kummastakaan edellämainitusta enkä kyllä käytä rahaa niihin Sen sijaan ns korkeakulttuuri käsitykseni mukaan pyörii verovaroin ja aiheuttaa minussa närästystä. Miksi pitää ylläpitää teattereita ja isoja orkestereita kun kukaan einäytä olevan kiinnostunut maksamaan niistä tuotantokustannuksia vastaavaa hintaa, MIelestäni kansalaispalkka olisi vaihtoehto. Ihminen voisi harkita ihan oikeasti elääkö oikein niukasti ja olla hyvällä omalla tunnolla tekemättä juurikaan töitä, tai tehdä vaikkapa nejäsosa tai puolipäivätyötä ja harrastella enemmän.Tämän työvoimahallinnon voisi kokonaan lakkauttaa ja lopettaa koko tilastinnin työttömiin ja työllisiin. Saattaisi alkaa hyvinvointi paranemaan vaikka BKT ei ehkä nousisikaan.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Merkittävä osa siitä työstä mikä on pakko tehdä, tehdään jossain muualla kuin Suomessa. Suomalaisten kannattais keskittyä omistamiseen ja keksimiseen, ja teetättää työt muualla.

Toki kansalaispalkkaa vastaan voisi laittaa ihmiset tekemään jotain, esim. ulkoiluttamaan vanhuksia, jne. jne. hoitamaan metsiä, mutta turha laittaa ihmisiä sellaiseen puristukseen, että heitä vain syyllistettäisiin, kun toisaalla sitten korostetaan ja nostetaan koulutusvaatimuksia koko ajan.

Jos tilastojen välittämän totuuden hyväksyy juuri sellaisena kuin se on, niin siltä pohjalta voidaan luoda parempi Suomi. Tilanne voi toki olla taas toisenlainen vaikka 40v kuluttua, mutta joka aika vaatii omat eväät.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Verot voisi porrastaa näinkin.

Ekat 60 kertyvää työpäivää vuodessa => veroja ei lainkaan.
Seuraavat 140 työpäivää => normaali vero.
Tämän määrän ylittävät työpäivät => korkeampi vero.

Toimituksen poiminnat